* Vuonna 1867 on luetteloiden mukaan lyöty 25 pennisiä 383.000 kpl. Suurinosa on kuitenkin mitä ilmeisimmin tapahtunut 1866 leimoilla. Todellinen 1867 lyöntimäärä saattaa olla 48.000(?) kpl.
2 penniä vuodelta 1866 on harvinainen koeraha ja siitäkin on olemassa väärennöksiä, kiinalaiset ovat teettäneet niistä myös ”hopeisia” väärennöksiä. Ylläolevassa kuvassa on aidosta 2 pennin 1866 koerahasta otettu kuva ja artikkelissa on kuvattuna näitä väärennöksiä.
VAROITUS: Älä ikinä osta väärennettyä kolikkoa edes aukon täyttäjäksi, tämä on joka kerta signaali väärennöksien tekijöille että väärennetyille rahoille olisi kysyntää jolloin niitä ruvetaan tehtailemaan vieläkin enemmän!
Suomen yksi arvokkaimmista kolikoista on vuoden 1949 kuparimarkka, näitä esiintyy aina välillä huutokaupoissa ja niitä on tiedettävästi Peippo Helle lyöttänyt ilman lupaa noin 250-260 kpl rahapajassa. Koostimme alle kahdesta Jorma Imppolan kirjoittamasta artikkelista yhden kirjoituksen jossa käydään lävitse tunnettuja väärennöksiä mutta aloitetaan artikkeli kuitenkin siitä aidosta rahasta joka esiintyy yllä olevassa kuvassa. Mistä sitten tunnistaa aidon kuparimarkan vuodelta 1949? Arvopuolella havuissa on kaareva reuna eli kaksi neulasta on ylempänä kuin muut. Tunnuspuolella numeron 4 vaakaviiva on samassa tasossa kuin leijonan alin häntäkarva lisäksi numeron 9 kärki on terävä, leveä H kirjain joka on lähellä miekan kahvaa.
Aidon rahan arvo on kuntoluokassa 4 alkaen 5000€ eli kyseessä on erittäin arvokas markka-aikainen raha. Moni sekoittaa kolikon helposti vuoden 1943 kuparimarkkaan mutta tämän sivuston avulla opit tunnistamaan aidon rahan väärennöksistä etkä sekoita kolikkoa muuhun kuin aitoon yksilöön.
VAROITUS: Älä ikinä osta väärennettyä kolikkoa edes aukon täyttäjäksi, tämä on joka kerta signaali väärennöksien tekijöille että väärennetyille rahoille olisi kysyntää jolloin niitä ruvetaan tehtailemaan vieläkin enemmän!
Näiden 1 markan kuparirahojen väärennösten ensimmäinen tunnistustekijä on rahan paino. Aitojen 1 markan kuparirahojen 1943 – 1951 normipaino on 4,00 grammaa + 0,02g eli käytännössä 3,98 – 4,02 grammaa. Aitojen kuparimarkkojen 30. joulukuuta 1940 annetun asetuksen mukainen metalliseos sisältää 95 % kuparia (Cu), 4 % tinaa (Sn) ja 1 % sinkkiä (Zn). Kyseistä metalliseosta kutsutaan myöskin rahapronssiksi, ja sitä on käytetty yleisesti ympäri maailmaa pieniarvoisten rahojen valmistuksessa. Maanvaivaksi asti yleiset kiinalaiset kopiot sekä kuparoidut rautamarkat painavat noin 3,5 – 3,6 grammaa, mikä alittaa rahan normipainon selkeästi. Sain kesällä 2021 haltuuni vuoden 1949 kuparimarkan väärennöksen, joka oli sekä miltei tarkalleen oikean painoinen (3,95 grammaa) että oikeaa materiaalia eli kuparia. Haltuuni saama raha on selkeästi niin kutsuttu vanha väärennös.
Havainnekuva 1 markan 1949 kuparirahan aidon ja kopioiden/väärennösten vuosilukujen eroista. Ylinnä aito raha (1), sen alla yleinen kiinalainen kopio (2), toiseksi alinna vanha väärennös (3) ja sen alla uusi väärennysvariantti (4) sekä alinna vertailun vuoksi 1 markka kuparia 1943. Kuva: Jorma Imppola, SeAMK.
Havainnekuvan 1 toiseksi alimpana (kohta 3) on kuvattuna juuri tämän tyypin väärennöksen vuosiluvun numerot, joista erityisesti kaksi viimeistä numeroa 4 ja 9 ovat aidon rahan vastaavia pulskempia ja erityisesti viimeisen numeron 9 alakärki on aitoa erittäin paljon pyöreämpi. Lisäksi tässä vanhemmassa väärennöksessä on numeron 4 rungon vaakaviiva leijonan hännän alimman karvan tasoa selkeästi alempana. Vuosiluvun loppuosan numeron 49 aukkoja on työstetty suuremmiksi muistuttamaan paremmin aidon rahan numeroita.
1 markka kuparia 1949, vanha väärennös. Rahan yleinen ilmiasu on jotenkin epätarkka, kaikki pienet yksityiskohdat (kuten arvopuolen havuneulaset tai tunnuspuolen leijonan vasemman käpälän karvat tai ruusukkeet) ovat hieman epätarkkoja. Kuva: Jorma Imppola, SeAMK
Sain ostettua Oulun Numismaattinen Kerho ry:n 60-vuotisjuhlahuutokaupasta (2.-3.4.2022.) kohdenumerolla 247 olleen kohteen 1 mk 1949 Cu, aikalaisväärennös hintaan 110 €.
Väärennetty 1 markka 1949 kuparia, ostettu ONK huutokaupasta 2.4. 2022. Kuva: Jorma Imppola, SeAMK.
Väärennöstä analysoitaessa siitä paljastui mitä mielenkiintoisimpia erityispiirteitä. Väärennöksen paino on 4,26 g, kun aidon ja ns. vanhan väärennöksen painot ovat noin 4,0 g. Tämän uuden variantin halkaisija on 21,1 mm kun sen pitäisi olla 21,0 mm, eli väärenne on hieman aitoa leveämpi.
Kuitenkin suurin yllätys seurasi Tero Kontiokarin tekemästä metallianalyysistä: rahan tarkka koostumus on Cu 957 o/oo, Zn 26 o/oo ja Ga 17 o/oo. Tämä väärenne ei siis ole puhdasta kauppakuparia, kuten aiemmin tunnetut vanhat väärenteet ja uudemmat kiinalaiset kopiot. Vertailkaamme tätä metalliseosta Tero Kontiokarin Olympus Innox-X GoldXpert -laitteella analysoimien vuosien 1950 ja 1951 kuparimarkkojen metalliseoksiin.
Väärennösvariantin kuparin määrä on varsin lähellä vuosien 1950 ja 1951 kuparimarkkojen metalliseosten kuparin määrää, eikä sinkinkään määrä poikkea kovinkaan paljoa. Tärkein havainto on kuitenkin siis se, että tämä vanhan väärenteen uusi variantti ei ole puhdasta kuparia, kuten kaikki muut kupariväärenteet ja -kopiot.
1 markka kuparia 1949, vanha väärennös ylempänä ja sen uusi variantti alempana. Huomatkaa väärennösten metalliseoksen erilaisuudesta johtuvat väri- ja sävyerot. Kuva: Jorma Imppola, SeAMK
1 markka kuparia 1949, vuosilukujen vertailua. Aito raha ylinnä, vanha väärennös keskellä ja sen uusi variantti alimpana. Väärennösten vuosiluvun numerot (erityisesti 49) poikkeavat aidosta selkeästi. Huomatkaa väärennösten vuosiluvun jälkiosan numeron 4 asema leijonan häntäkarvoihin nähden ja jälkimmäisen numero 9:n pyöreä ja pulska alalenkin pää. Keskimmäisen vanhan väärennöksen numeron 49 aukkoja on työstetty suuremmiksi muistuttamaan paremmin aidon rahan numeroita. Kuva: Jorma Imppola, SeAMK
1 markka 1949, kupariväärennösvariantin (ylempi) ja aidon rautarahan tyyppiä SNY 438.5 (alempi) vuosilukujen vertailua. Tunnuspuolten vuosiluvut ovat erittäin identtisiä. Kuva: Jorma Imppola, SeAMK
1 markka 1949, kupariväärennösvariantin (vasen) ja aidon rautarahan tyyppiä SNY 438.5 (oikea) vaakunaleijonan kruunujen vertailua. Kuva: Jorma Imppola, SeAMK
Kuten kuvasta käy ilmi, on muuten identtisissä vaakunaleijonien yläosissa on kuitenkin pieni ero; kruunun etusakaran sivukiemura väärennöksessä on pieni nysä ja aidossa se on selvästi isompi ja
pyöreämpi. Sama ero on myöskin ns. vanhan väärennöksen ja aidon rautarahan tyyppiä SNY 438.5 välillä. Onko tämä väärennöksen paljastava virhe vai meistin kulumisesta aiheutuva ero? On siis ilmeistä, että tämä uusi variantti ns. vanhasta väärennöksestä on tehty samalla SNY 438.5 tyypin rautamarkan tunnuspuolen meistillä kuin vanha väärennöskin. Vain numeroiden 4 ja 9 muokkaus on jäänyt tekemättä.
1 markka kuparia reunarihlausvertailua. Ylinnä aito vuoden 1950 kuparimarkka, kahtena keskimmäisenä väärennösvariantin reunarihlaus kahdesta eri kohdasta, alinna vanha vuoden 1949 väärennös. Kuva: Jorma Imppola, SeAMK
Väärennösvariantin reunarihlaus poikkeaa aitojen ja vanhojen väärennösten reunarihlauksista sekä epätasaisuudellaan että hammasjaollaan. Väärennösvariantin hampaiden väli on hyvin kapea verrattuna aitoon tai vanhaan väärennökseen.
Koska tämän uuden variantin koko ja metalliseos poikkeavat toisistaan, on oletettava, että vanhoja väärennöksiä tehtiin ainakin kahdessa eri erässä. Erittäin mielenkiintoisia kysymys ovatkin, miten väärentäjät päätyivät käyttämään SNY 438.5 tyypin rautamarkan tunnuspuolen meistiä, joka poikkeaa aidon kuparimarkan tunnuspuolen meististä erityisesti vuosiluvun osalta merkittävästi? Olisiko heillä jopa ollut käytössään aito meisti? Toinen kiinnostava kysymys on, miksi tämän artikkelin variantin metalliseos on niinkin lähellä aitoa, mutta itse rahat ovat hieman liian leveitä ja ylipainoisia? Kolmas kysymys on, miksi tämän uuden väärennösvariantin reunarihlaus poikkeaa niinkin paljon vanhan väärenteen reunarihlauksesta?
Oma teoriani onkin, että tämä uusi variantti on itse asiassa vanhin väärennöstyyppi. Sen heikkoudet, eli hieman väärä koko ja paino, aidosta liian paljon poikkeavat vuosiluvun numerot 4 ja 9 sekä vääränlainen reunarihlaus, korjattiin ainakin osittain myöhemmässä tuotannossa. Ainoa ratkaisematon mysteeri on metalliseoksen vaihtuminen. Ilmeisesti tällä ei ollut käytännössä vaikutusta, koskapa väärennösten liikkeellelaskun aikaan 1970-luvulla metallianalyysien teettäminen ei ollut ollenkaan helppoa, joten tämä ”vika” oli ostajan miltei mahdotonta todeta. Väärä koko ja paino sekä reunarihlaus sen sijaan oli helppoa todeta, joten ne viat korjattiinkin seuraavissa tuotantoerissä.
Lopuksi vielä pari esimerkkiä magneettisuutensa takia helposti tunnistettavista kuparoiduista vuoden 1949 rautamarkoista ja viimeisenä vuoden 1943 aidosta kuparimarkasta mukauteltu tekele.
1 markka rautaa 1949 tyyppiä SNY 438.2.2 kuparipinnoitettu. Muuten aidon tyyppinen, mutta aitoa hieman keveämpi (noin 3,6 g) ja tarttuu magneettiin, Timo Ruotsalaisen kokoelmista. Kuvat: Tero Kontiokari, kuvien muokkaus ja yhdistely Jorma Imppola, SeAMK
[the_ad_group id=”208″]
1 markka rautaa 1949 tyyppiä SNY 438.5.2 kuparipinnoitettu. Arvopuoli on aidon tyyppinen, mutta tunnuspuoli on samaa väärää tyyppiä kuin kuvan 2 vanha väärennös. Rahaa voisi sanoa vanhan väärennöksen väärennökseksi. Raha on myös aitoa hieman keveämpi (3,46 g) ja tarttuu magneettiin, Timo Ruotsalaisen kokoelmista. Kuvat: Tero Kontiokari, kuvien muokkaus ja yhdistely Jorma Imppola, SeAMK
Loppukuriositeetiksi vielä vuoden 1943 aidosta kuparimarkasta viimeistä numeroa 3 hieman muuttelemalla (katso kuvan oikean yläkulman osasuurennosta) kyhäilty varsin onneton vuoden 1949 kuparimarkkaa mukaileva tekele. Tunnuspuolen aivan vääränlaisen viimeisen numero 9:n lisäksi tunnuspuolen vaakunaleijonan miekankahvan alla oleva rahapajan johtajan kirjain S paljastaa vilungin, kirjaimenhan pitäisi olla H, Timo Ruotsalaisen kokoelmista. Kuvat: Tero Kontiokari, kuvien muokkaus ja yhdistely Jorma Imppola, SeAMK
1 markka 1949 kuparia. Ylinnä vasemmalla aito, alinna vasemmalla kiinalainen kopio, ylinnä oikealla vanha väärennös ja alinna oikealla sen variantti.
Suomen numismatiikan eräs kummajainen on kultaan lyöty 10 pennin raha vuodelta 1867. Ensimmäisen kerran rahasta kirjoitettiin vuonna 1974, jolloin Aimo Linkosalmi kirjoitti Numismaatikko -lehdessä 6/1974 sivulla 27 julkaistussa artikkelissaan ”Kultainen 10 penninen vuodelta 1867” rahan olleen kaupan 9.-10. 11. 1974 pidetyssä B. Ahlstöm Mynthandel Ab:n huutokaupassa kohdenumerolla 1103 (vapaasti ruotsista käännetyllä) kohdekuvauksella ”10 penniä 1867. Lyöty kullasta. Paino 26,95 grammaa. Uniikki. Kunto 01, arviohinta 100 000 kr.” Rahan myyntihinnaksi tuli 81 000 kr. Huutokauppaluettelon lisäinformaatiotan mukaan 9. elokuuta 1877 annetun rahalain nojalla tuli Suomen markasta kultakantainen ja seuraavana vuonna lyötiin ensimmäiset 10 ja 20 markan kultarahat kokonaispainoiltaan 3,23 ja 6.45 grammaa. Kohdekuvauksen mukaan raha on siten Suomen ensimmäinen kultarahalyönti ja se painaa huomattavasti enemmän kuin myöhemmät kultarahat. Kohteen spekuloidaan kuvauksen mukaan olevan luultavasti koerahan, joka valmistettiin kultakantan siirtymisen valmisteluiden yhteydessä. Tätä kultalyöntiä ei tunneta Tolstoin eikä Mihailevitsin luetteloissa.
Linkosalmen mukaan ei edellä oleva lisäinformaatio voi pitää paikkaansa, koskapa miksi olisi ollut tarvetta lyödä kymmenen vuotta ennen varsinaista kultakantaa edes koerahana kultaversio tavallisesta 10-pennisestä? Itsekin olen sitä mieltä, että tuolloin, vain pari vuotta hopeakantaisen markan luomisen jälkeen, ei ”kultakannan harjoittelu” ole mitenkään uskottava selitys. Kyseessä ei ole siis mikään koeraha, vaan ns. off metal strike, eli muusta kuin asetuksen mukaisesta metallista lyöty erityislyönti.
Rahan historiasta Linkosalmi tiesi sen verran, että se myytiin Schulmann:in huutokaupassa Amsterdamissa 1950 -luvun lopulla eräälle suomalaiselle ostajalle. Kyseinen raha oli sittemmin erään välikäden kautta päätynyt B. Ahlströmin marraskuun 1974 huutokauppaan. Linkosalmi tuo artikkelissa esille myös erään mielestään epävarman huhun, jonka mukaan aikanaan hyvin tunnettu filatelisti ja keräilijä, ranskalais-itävaltalainen kreivi Philipp Arnold La Renotiere von Ferrari (1850 – 1917) olisi vuonna 1867 lähettänyt kaikille Euroopan rahapajoille kultaa, ja pyytänyt niitä lyömään tästä kullasta aidoin meistein sinä vuonna lyötyjä rahoja. Saman tarinen mukaan olisi muitakin suomalaisia metallirahoja tältä vuodelta olemassa lyötyinä kultaan. On myöskin oletettu, että rahojen lyöminen olisi tapahtunut vasta 1900-luvun alkupuolella.
Linkosalmi täydentää rahan historiaa Numismaatikko -lehdessä 5/1988 sivulla 198 julkaistussa artikkelissaan, jonka mukaan raha oli ollut myynnissä amsterdamilaisen Jacques Schulman:in huutokaupassa 1.-4. toukokuuta 1962 numerolla 2023: ”Alexander II, 10 penniä 1867 struck of gold, 27 gr. Of the highest rarity, probably unique. E. F. (2750,-)”. Linkosalmi otti yhteyttä ko. rahaliikkeeseen ja sai selville, että raha jäi itse huutokaupassa myymättä, mutta se myytiin huutokaupan jälkeen 450 US-dollarilla. Koska 1 USD oli tuohon aikaan noin 3,6 NLG, vastasi hinta noin 1 600 guldenia eli hinnan alennus oli tuntuva.
Samassa vuoden 1988 artikkelissaan Linkosalmi kirjoittaa, että Tuukka Talvio on esittänyt rahan olevan rahapajan tai sen työntekijöiden lyöttämä syntymäpäivälahja rahapajan johtaja August Friedrich Soldanille, joka taytti 13. heinäkuuta vuonna 1867 juhlavat 50 vuotta. Tämä onkin varsin uskottava teoria, koskapa esimerkiksi kreivi Ferrari -teorian esille tuomia muiden suomalaisten nimellisarvojen kultalyöntejä ei tunneta. 10 pennin raha oli myöskin käytössä olleista rahoista suurikokoisin, eli sitenkin sopiva kultalyöntinä edustavaksi syntymäpäivälahjaksi.
Tuukka Talvio kertoo Numismaattisen aikakauslehden numeron 2/2000 sivuilla 45-46 julkaistussa artikkelissaan ”10 penniä kultaa 1867 Pieni lisätieto”, että Leonid Södermanin 27. 11. 1973 päivätyssä kirjeessä, jonka kopion Hannu Männistö luovutti tiedotuslehden käyttöön, on mukasa maininta ”Hallussani on 10 penniä 1867 KULTAA. Raha on ainoa tunnettu kpl., siis UNICUM. Kuntoisuus on 1+/01. se on luultavasti, jopa melko varmasti, valmistettu eli LYÖTY Helsingin rahapajassa, tunnetun viime vuosisadan keräilijän markiisi Ferrarin laskuun. Hänellä oli tapanaan tilaamaan (sic) kuparirahoja kullassa. Hinta on sfr. 45.000,-.”
Linkosalmen artikkelissaan vuonna 1974 mainitsema ”välikäsi” lienee siis ollut Leonid Söderman, joka Talvion artikkelin mukaan saattoi olla se keräilijä, joka osti rahan vuonna 1962 Schulmann:ilta. Myös Linkosalmen artikkelissa esitellyn Ferrari -teorian alkuperä on näin tullut selvitetyksi. Kirjeessä mainittu hintapyyntö 45 000 SFR oli tuolloin 67 000 SEK, minkä valossa Ahlströmin pyyntihinta 100 000 SEK ja hyväksytty myyntihinta 81 000 SEK tuntuvat luontevilta.
Seuraavan kerran tämä raha putkahti esiin New Yorkissa Heritage NY Signature Sale #296 – rahahuutokaupassa 27.-30. heinäkuuta 2002, jossa raha oli myynnissä kohdenumerolla 11903. Kohteen kuvaus: ”Alexander II 1867 10 pennia struck in gold, Crowned monogram / Date and value in wreath, KM-Pn7, 26.99 gm, cleaned XF with rim bumps. The first gold issue struck for Finland and a Unique (the only example known) piece. Struck under Russian domination and struck 11 years before the production of any other Finnish gold coins. A major Scandinavian rarity.”
Kuva 1. 10 penniä 1867 kultaa. Lähde: https://www.acsearch.info/image.html?id=105747, alkuperäiset kuvat HeritageCoin.com, kuvien yhdistely ja muokkaus: Jorma Imppola
Tässä vaiheessa kyseisen rahan ja minun polut kohtasivat – ainakin välillisesti. Saatuani heinäkuun 2002 alussa tietää, että kyseinen raha on kaupan, sovin silloisen varsin varakkaan yliopistokollegani kanssa, että koska minulla oli käyttäjätunnukset Heritage:n huutokauppoihin, voisin tehdä rahasta etukäteistarjouksen internetin kautta – ja jos onni olisi myötä, hän sitten ostaisi rahan. Internetosuuden päätyttyä oli tajouksemme 6 000 USD johdossa, mutta varsinaisessa salihuutokaupassa 30. heinäkuuta 2002 teki joku korkeamman tarjouksen (6250 USD) ja jäin kollegani kanssa lehdellä soittelemaan. Kohteen loppuhinnaksi huutomaksuineen tuli 7 762,50 USD.
Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Heritagen internet-huutokauppatilastoissa raha on luokiteltu MYYMÄTTÖMÄKSI (Not Sold)! https://coins.ha.com/itm/finland/world-coins/a/296-11903.s?ic4=ListView-ShortDescription-071515 Tämä voi Heritagen omien sivujen mukaan johtua siitä, että kohteelle astettua minimihintaa ei saavutettu tai että se jostain syystä poistettiin myynnistä. Tämän jälkeen raha ei ole esiintynyt missään julkisissa yhteyksissä eikä siitä sen jälkeen löydy mitään muuta tietoa.
10 pennin rahoista vuodelta 1867 tunnetaan erilaisia vuosiluvun yksityiskohtavariantteja:
− leveä numeroiden 6 ja 7 väli, hoikka numeron 7 lippa, suora 6
− leveä numeroiden 6 ja 7 väli, tukeva numeron 7 lippa, 6 hieman vinossa
− kapea numeroiden 6 ja 7 väli, tukeva numeron 7 lippa, 6 hieman vinossa
Tämän artikkelin aiheena oleva kultalyönti on näistä viimeistä tyyppiä eli siinä on kapea numeroiden 6 ja 7 väli ja tukeva numeron 7 lippa sekä hieman vinossa oleva numero 6.
Kuva 2. Vuosilukujen 1867 vertailua. Ylinnä vuoden 1867 10-pennisen 3 erilaista vuosilukuvarianttia, alinna kultaisen rahan vuosiluku. Kuvien yhdistely ja muokkaus: Jorma Imppola
Tämä artikkeli on koostettu SNY keräilijän oppaasta 2020, kuvia on käytetty m-dv.ru sivustolta, Holmaston huutokauppa kuvista sekä rahakabinetti.wordpress.com sivustolta. Koeraha eroaa työnäytteestä siten että se on aina lyöty virallisesta käytöstä poikkeavalla leimalla ja vuosiluku on yleiseen liikkeeseen laskematon vuosi.
Koerahat
1 penni 1863 Leveä reuna – Tunnetaan 1 kpl 5 penniä 1863 Leveä reuna – Tunnetaan 1kpl
1863 10 penniä, kupari, halkaisija 33mm, reuna 2mm, paino 10,06g, tunnetaan 4kpl,26.06.2020 myyty 48 000€ huutokaupassa.
1863 20 penniä, kupari, halkaisija 38,9mm, reuna 2,1mm, paino 18,94g
Yllä mainitut 4 kolikkoa muodostavat vuoden 1863 koeraha sarjan joka on valmistettu Tukholmassa, Leveä reuna johtuu mitä ilmeisemmin siitä että kyseiset kolikot on lyöty matriiseilla. 1863 75 penniä, hopea, halkaisija 29mm, paino 3,81-3,93g valmistettu noin 20-30 kpl myyty 15.10.2022 10 000€ holmaston huutokaupassa Vuoden 1863 75 pennin kolikkoa ei ole lyöty kokeilu tarkoituksessa, liikkeellä olevat kappaleet on valmistettu rahapajassa luvattomasti vuonna 1953.
1863 1 mk tina, paksuus 3mm, halkaisija 24mm, paino 9,27g tunnetaan 1kpl
1863 2 markkaa tina, paksuus 2,8mm, tunnetaan 1kpl
1866 2 penniä, kupari, halkaisija 20mm, paino 2,53g, ilman helmireunaa
1866 20 penniä, hopea, halkaisija 13,5mm, paino 0,95g, helmireuna
1867 2 markkaa hopea tunnuspuoli lyöty samalla meistillä kuin 2 markkaa 1866 tunnetaan 2kpl
1867 2 markkaa hopea tunnuspuoli lyöty samalla meistillä kuin 2 markkaa 1870 tunnetaan 6kpl
1867 2 markkaa hopea tunnuspuoli lyöty samalla meistillä kuin 2 markkaa 1872 tunnetaan 1kpl
Vuoden 1867 2 markan kolikoita tunnetaan vain 9kpl ja siitä on olemassa edellä mainitut 3 versiota joissa kaikissa on sama 1867 arvopuoli. Rahoja pidetään jälkilyönteinä, mutta kansallismuseon kappale ja yksi yksityiskokoelmassa oleva kappale ovat olleet liikkeessä nämä molemmat ovat tyyppiä ”1870”. Vanhat venäläiset raha luettelot pitävät tätä rahaa normaali lyöntinä.
1870 1 markka, tunnetaan 2kpl painot 5,18g ja 5,01g mahdollisesti myös tina aihiolle lyöty 41mm ja 52g painoinen kolikko olemassa tästä vuodesta.
1954 1 markka, rauta, helmireuna molemmilla puolilla, rahapaja 1619kpl
1954 5 markkaa, rauta, helmireuna molemmilla puolilla, rahapaja 3kpl
1956 500 markkaa hopea, tasavallan presidentti Seppo Ilmarinen arvopuoli sädeviivoilla, paino 15,7g, rahapaja 1kpl
1956 500 markkaa, hopea tasavallan presidentti Seppo Ilmarinen, arvopuoli ilman säde viivoja, paino 15,8g, rahapaja 1kpl
Vuoden 1956 500 markan lyönnit liittynevät rahapajan esityksiin juhlarahan lyömiseksi uuden presidentin virkaan astumisen kunniaksi.
1963 1 markka, hopea, kuviointi kuten 100 markan kolikoissa vuosina 1956-1960, vain arvomerkintä ja vuosiluku muutettu
Rahapajan matriisipari on ollut näytteillä Vanhan rahan viikolla postipankissa 1995, koelyöntien olemassa olosta ei ole varmuutta.
1964 1 markka, hopea, kaksi koerahaa, joista toisessa sileä ja toisessa rihlattu syrjä, molemmissa kaksi arvopuolta. Merkittävä ero lopulliseen versioon arvomerkintä-ykkösen muoto, jossa kaareva lippa ja pystysivut.
1964 1 markka hopea, kolme erilaista arvopuolen ja yksi tunnuspuolen matriisi/punssi, jotka poikkeavat sekä em. koerahoista että lopullisista rahoista. Eroina epäsymmetrinen kenttä, ykkösen muoto ja kuusenkerkkojen määrä.
1969 5 markkaa, hopeaa, paino 9,2g, halkaisija 26mm.
Vuoden 1972 viisimarkkasen suunnittelu vaiheessa valmistettu työmalli, tätä on ilmeisesti käytetty automaattikokeiluja varten. Holmaston luettelo tuntee hopeisen version tästä rahasta ja se on myyty heidän huutokaupassa 28.5.2022
1995 10 markkaa alumiinipronssi/rauta vuoden 1993 10 markkasen prototyyppi, koerahan ulkorengas on lopullisesta poiketen rautaa, metso lopullista kookkaampi (pää ja pyrstö ulottuvat ulkorenkaaseen). Vuosiluku on sijoitettu alas SUOMI ja FINLAND tekstien väliin.
1941 10 p rautaa, ilman keskireikää rahapaja 588kpl
1942 25p alumiini, rahapaja 60kpl
1942 50p alumiini, rahapaja 4kpl
1942 1 markka, alumiini, rahapaja 32kpl
1942 1 markka, nikkeli, 3,96 ja 2,97g
5 markkaa 1942, messinkiä. Selinheimon mukaan olisi lyöty vuonna 1945, kaksi kappaletta on luovutettu rahapajasta 1948-58 välillä. Holmaston huutokaupassa myyty 28.05.2022 yllä oleva kolikko 800€ hinnalla.
1943-45 10 penniä, rautaa ilman reikää, vaakunapuolella v.1918 mallin leijona
