50 penniä vuodelta 1889

50 penniä vuodelta 1889

Suomi sai oman rahayksikkönsä, markan, vuonna 1860. Ensimmäiset hopeasta lyödyt pennit otettiin käyttöön vuonna 1864. Koska kolikoiden lyöntimäärät olivat jo alkuvuosina melko suuria, ei niiden arvo ole kohonnut vielä näihin päiviin mennessä häkellyttävän korkeaksi. Myös 50 penniä vuodelta 1889 voi olla poikkeuksellisen arvokas lähinnä virheen, jälkilyönnin tai harvinaisen variantin myötä.

Kuinka arvokas on 50 penniä vuodelta 1889?

Vanhat kolikot yllättävät usein melko vaatimattomalla arvollaan. Äkkiseltään voisi ajatella, että esimerkiksi 50 penniä vuodelta 1889 olisi lähtökohtaisesti aina useamman satasen arvoinen, mutta näin ei kuitenkaan ole. Kuntoluokituksestaan riippuen 50 penniä vuodelta 1889 voi olla joko noin kolmen euron tai 400 euron arvoinen.

Kuntoluokitus vaikuttaa myyntihintaan huomattavasti. On sanomattakin selvää, että virheettömät, kuin uutuuttaan kiiltävät pennit, kiinnostavat keräilijää kulunutta ja huonokuntoista lanttia enemmän.

Autonomian ajan kolikoiden täsmälliset lyöntimäärät ovat aavistuksen hämäriä. Suomen numismaattisen yhdistyksen mukaan sitä, kuinka monta 50 penniä lyötiin kunakin vuonna, voi tarkastella etupäässä sen perusteella, millaisia määriä Rahapaja ilmoitti Suomen Pankkiin toimittaneensa. Vuoden 1889 osalta luku oli 312 000 kappaletta.

Mikäli käsiinsä onnistuu saamaan vuoden 1889 peilikiiltoisen kappaleen 50 pennin kolikosta, jossa on syystä tai toisesta käytetty vuosien 1892–1917 vaakunamallia, jonka tunnistaa harvajuovaisesta vaakunakilvestä ja pienestä lenkistä leijonan kaksihaaraisessa hännässä, on syytä onnitella itseään.

Suomen numismaattisen yhdistyksen sivuilla kerrotaan, että tällaiset II-tyypin rahat on tulkittu jälkilyönneiksi. Yksi niistä vaihtoi omistajaa nykyrahassa mitattuna 1 800 eurolla Holmaston huutokaupassa huhtikuussa 1988, joten moista harvinaisuutta ei tule aivan joka päivä vastaan.

Vanhat kolikot eivät ole säästyneet väärennöksiltä

Vanhojen rahojen, design-esineiden, taideteosten tai esimerkiksi arvokkaiden, satoja vuosia vanhojen soittimien tunnistaminen vaatii asiaan perehtyneisyyttä ja harjaantunutta silmää. Väärennöksiä on aikojen saatossa tehtailtu milloin mistäkin ja toisinaan jäljennös voi olla lähes identtinen alkuperäisen kanssa.

Väärennökset ovat teknologisen osaamisen ja piraattibisneksen kehittyneisyyden vuoksi toisinaan niin taidokkaita, että erottavien tekijöiden löytäminen ei maallikolta onnistu. Yksi kolikkoväärennöksen tunnistamista helpottava tekijä on paino, sillä väärennökset ovat usein aitoa versiota painavampia. Aito 50 penniä vuodelta 1889 on halkaisijaltaan 18,6 mm ja painoltaan 2,54 g.

Suomessa etenkin pennit vuosilta 1864–1890 kiinalaisväärentäjien kiinnostuksen kohteina

Myöskään suomalaiset vanhat pennit ja markat eivät ole säästyneet kansainväliseltä väärennöstehtailulta. Muutama vuosi sitten kotimaisia vanhojen rahojen markkinoita järisytti kiinalaisväärennösten esiinmarssi.

Numismatiikan harrastajien ja etenkin asiaan perehtymättömien kannattaa hankkia vanhoja rahoja ainoastaan asianmukaisista kauppapaikoista, joissa pennit ja markat ovat käyneet läpi asiantuntijan arvion. Nettikirppareilta voi saada rahoja todella kilpailukykyiseen hintaan, mutta etenkään kalliita kauppoja ei kannata vahvistaa ilman kolikon näkemistä tai asiantuntija-arviota.

Kiinalaisiksi arveltuja väärennöksiä havaittiin etenkin 1, 2, 25 ja 50 pennin kolikoista vuosilta 1864–1890. Väärennetyt kolikot vaihtoivat omistajaa netin kotimaisilla kauppapaikoilla ja kansainvälisillä myyntisivustoilla.

Joissakin yhteyksissä mainittiin erikseen, että kyseessä oli jäljennös, mutta nämä “vanhat kolikot” saattoivat päätyä myyntiin esimerkiksi kesäisiin torikojuihin tai muihin vastaaviin myyntipisteisiin – osa tahallisesti, osa tahattomasti.

Vanhat rahat kiinnostavat monista syistä

Vanhat rahat ovat merkittävä osa yhteiskunnallista, poliittista ja taloudellista historiaa. Rahojen aiheista ja kuvituksesta on nähtävissä kulloinkin pinnalla olleita aiheita ja eri alojen toimijoita. Kiinnostus keräilyyn voi syntyä missä mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa ja konteksteissa.

Vanhoilla rahoilla voi olla paitsi rahallista myös tunnearvoa. Rahallinen arvo voi jäädä kokonaan selvittämättä, mikäli esimerkiksi kuolinpesän siivouksen yhteydessä laatikoiden sisältöä heitetään läpikäymättä roskiin. Arvottomiksi todetut, turhat kolikot tulisi viedä pienmetallikeräykseen.

Numismaatikot keräävät monenlaisia maksuvälineitä

Numismaatikot eivät innostu pelkästään vanhoista kolikoista, sillä niiden ohella mielenkiintoa herättävät myös arvopaperit, setelit ja historialliset mitalit. Mikäli numismatiikka kiinnostaa, pääsee harrastuksen makuun varsin pienellä alkuinvestoinnilla.

Myös 1800-luvun loppupuolen vanhat pennit maksavat halvimmillaan vain muutaman euron tai kympin, joten keräilyä ei tarvitse aloittaa paksun setelinipun turvin. Usein numismatiikasta innostutaan puolivahingossa esimerkiksi perityn rahakokoelman tai useamman sattuman summana haltuun päätyneen rahan merkeissä.

Aloita harrastus keräilykohteen rajauksella

Koska numismaatikolla lähinnä budjetti ja mielikuvitus on keräilykohteen suhteen rajoina, kannattaa aluksi valita kiinnostava osa-alue. Mikäli valintana on vanhat rahat tai nimenomaan kolikot, kannattaa tämän jälkeen haarukoida keräiltävien aikakausi ja rahojen maantieteellinen alue.

Harrastuksesta kiinnostavan tekee se, ettei se vaadi jatkuvaa panostusta. Harvinaiset rahat eivät edellytä herkeämätöntä tarkkaavaisuutta, vaan keräilyä voi harrastaa sopivaksi katsomallaan aikataululla.

Juhlarahat herättävät laajempaa mielenkiintoa kuin vanhat pennit

Juhlarahoja julkaistaan niin merkkihenkilöiden, vuosipäivien, tapahtumien kuin juhlien kunniaksi. Juhlarahat valmistetaan tyypillisesti joko kullasta tai hopeasta. Niiden arvoa lisää se, että lyöntimäärät pidetään yleensä maltillisina. Vuosikymmenten saatossa harvinaiset rahat saattavat kasvattaa arvoaan moninkertaisesti.

Kolikoiden kohdalla nonsticky ominaisuutta ei tarvitse miettiä, sillä ne kestävät ajan patinaa yllättävän hyvin. Vanhat kolikot pysyvät seteleitä helpommin hyväkuntoisina.

Kuten 50 pennin kolikot vuodelta 1889 osoittavat, ovat lantit yllättävän kestäviä, mutta juhlarahat tulisi säilyttää aina koteloissaan, jottei niihin syntyisi minkäänlaisia jälkiä. Jo pienikin jälki alentaa kolikon arvoa ja laskee kuntoluokitusta sekä numismaatikoiden mielenkiintoa.

Vaikka kolikoita ei aktiivisesti keräilisikään, voi erilaisia kohtuuhintaisia juhlarahoja hankkia suoranaisina heräteostoksina. Suomessa ensimmäinen juhlaraha lyötiin 1951–1952 vuoden 1952 olympialaisia silmällä pitäen. Tämän jälkeen juhlarahoja on ilmestynyt useina vuosina vaihtelevia määriä.

Esimerkiksi vuoden 2023 osalta suomalaisten juhlarahojen julkaisumääräksi oli päätetty

• kolme juhlarahaa
• kaksi 2 euron erikoisrahaa
• viisi rahasarjaa.

Kultaisia juhlarahoja ei ilmesty maassamme turhan tiuhaan tahtiin, sillä niitä lyödään ainoastaan yksi vuodessa.