Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

VAROITUS: Älä ikinä osta väärennettyä kolikkoa edes aukon täyttäjäksi, tämä on joka kerta signaali väärennöksien tekijöille että väärennetyille rahoille olisi kysyntää jolloin niitä ruvetaan tehtailemaan vieläkin enemmän!

Viime vuosina olen kirjoittanut runsaasti keräilymarkkinoitamme saastuttavista kiinalaisista rahakopioista, joita on tullut markkinoille jo vuosien ajan. Kyseessä ovat siis modernit kopiot, jotka eivät onneksi ole kovin hyvin tehtyjä poiketen varsin paljon niin ulkoasunsa kuin metalliseostensa suhteen aidoista rahoista.

Koska 50 pennin hopearaha vuodelta 1876 on jo reilusti yli 100 vuotta ollut himoittu ja siten kallishintainen keräilykohde, on siitä myös aikojen saatossa esiintynyt erilaisia väärennöksiä ja mukaelmia. Ja nyt omallekin kohdalle sattui erästä kokoelmaa arvioidessani kyseinen tapaus. Toki aluksi olin hyvinkin jännittynyt rahan löytyessä sekalaisesta rahaerästä – olisiko harvinaisuus löytynyt? Vaan eipä ollut, koska rahan lähempi tutkiskelu paljasti asian todellisen luonteen.

50 penniä 1876 vanha väärennös

Vuoden 1876 50 pennin hopearahojen vertailua. Ylempänä aito raha, alempana löytämäni väärennös. Kuvien yhdistely ja muokkaus: Jorma Imppola

Kuten kuvasta 1 käy selkeästi ilmi, on raha niin arvopuolen kuin tunnuspuolen osalta yksityiskohdiltaan vuosilukua lukuun ottamatta identtinen aidon rahan kanssa. Tämä selittyy sillä, että väärenteen valmistaja on käyttänyt aitoa vuoden 1874 rahaa, joka on siis vuosilukua lukuun ottamatta täysin identtinen vuoden 1876 50-pennisen kanssa. Vanhempi, eli vuoden 1872 raha poikkeaa tunnuspuolen vaakunakotkan osalta ja uudempi, eli 1889 raha tunnuspuolen rahapajan johtajan kirjaimen osalta vuoden 1876 rahasta, joten niiden käyttäminen ei ole ollut järkevää – varsinkin kun vuoden 1874 50-penninen on hyvin yleinen raha.

Ainoa, ja onneksi varsin selkeä tunnistustekijä, on rahan vuosiluku.

50 penniä aidon vertaaminen vanhaan väärennökseen

Vuoden 1876 50 pennin hopearahojen PENNIÄ -sanojen ja vuosilukujen vertailua. Ylempänä aito raha, alempana löytämäni väärennös. Huoman alemman mukaillun vuosiluvun loppupään ympärillä olevat selvät työstämisen jäljet. Numero 6 on myöskin tullut työstetyksi hieman vinoon ja erityisesti sen alaosan ”soikioreikä” on onnistunut huonosti. Kuvien yhdistely ja muokkaus: Jorma Imppola

Väärentäjä on ilmeisesti aluksi hionut pois vuoden 1874 rahan vuosiluvun loppuosan, mutta hiomistyön yhteydessä ovat niin PENNIÄ -sanan kirjaimet, numero 7 ja numeron 4 (6) läheinen osa tammenlehväseppelettä kärsineet. Osin hyvin matalaksi hioutuneet kirjaimet on väärentäjä jättänyt silleen, mutta numeroa 7 ja vuosilukua lähinnä oikealla olevaa tammenlehvää on on pitänyt korjailla ja luonnollisesti kokonaan pois hiottu numero 4 on korvattu ilmeisesti metallin pakottamisen avulla kohotettuun metallin pintaan työstetyllä numerolla 6. Ehkä juuri tämän hiontatyön takia menetetystä metallista johtuu se, että raha painaa norminmukaisen 2,54 gramman sijaan vain 2,31 grammaa.